Kollman Kappa

5 arvostelua

Arja Röpelinen(os.Tuominen)
5 kesäkuun, 2018 at 18:12
1950-luvulla asui Vapaaniemessä(nykyistä Espoon Matinkylää) naapurissa(iso kelt.ok-talo) Kollmannin perhe. Viveca ja Monica olivat tyttöjen nimet. Leikittiin yhdessä. Erityinen muisto ihanasta perheestä jäi, kun itselleni sattui haaveri ja piti lähteä Töölön kirurgiseen sairaalaan ensiapuun tikattavaksi(päävamma). Kollmanin perheen isä antoi meille autokyydin sairaalaan. Siihen aikaan ei meillä eikä monilla naapureilla ollut autoa.
Hienot muistot Kollmannin perheestä. Heillä oli tuolloin Kollmannin kappa-vaatetusliike, sen muistan.
Hienoa, että liike on edelleen voimissaan. Menestystä ja siunausta!

Arja R.
5 kesäkuun, 2018 at 18:28
Yritysrekisteristä ilmeni, että liiketoiminta onkin lakannut. Kaikki loppuu aikanaan.
Terveiset kumminkin Vivecalle ja Monicalle entisille naapureille(ehkä vielä elossa).

Lähiasukas
24 maaliskuun, 2019 at 12:11
S. Kollman myi kauniita takkeja Helsingissä, Fredrikinkadun varrella. Häntä näki siellä liikkuvan usein, tyylikäs mies ja aina niin ystävällisen oloinen.
Muistoja pian 50v. takaa.

Valma Aulikki Luukka
24 heinäkuun, 2021 at 19:46
Stefan Kollman teki viimeisenä luomuksenaan minulle papinpuvun. Vihkiminen tapahtui 5.11.1988. Stefan kuoli 19.1.1989.(Kertomansa mukaan hän oli päässyt karkuun kun hänen perheensä vietiin Auschwitziin.Hän eli Pohjois-Karjalassa, kunnes tuli Helsinkiin ja perusti Kollman-kapan. Hänellä oli poika nimeltä Hans ja pari tytärtä, jotka jatkoivat isän yritystä Fredrikinkadulla.) – Kollman oli suunnitellut naisten virkapukuja esimerkiksi tummanpunaiset lappuliisojen puvut.

Mirkku Liomakoski
10 marraskuun, 2023 at 21:12
Muistan Stefan Kollmanin erittäin hyvin, vaikka tapasin hänet vain kerran. Olin 18-vuotias, juuri aikuistunut ja tarvitsin uuden talvitakin. Äitini vei minut Kappa Kollmaniin, josta hankki itse päällystakkinsa. Olin tottunut asioimaan tavarataloissa, joten ihmettelin kovasti, kun liikkeessä ei ollut esillä juuri mitään, ainoastaan pari tuolia ja jotain muuta rekvisiittaa.
Mutta herra Kollman katsasti olemukseni tarkkaan, katosi takahuoneeseen ja toi näytille kolme-neljä todella kaunista ja tyylikästä takkia, joista sitten valittiin mieleisin.
Kaupat tehtiin, ja maksuvaiheessa herra Kollman sanoi: minulla on vielä juuri nuorelle neidille sopiva asu.
No niin totta vieköön olikin: hän toi takahuoneesta kirkkaanpunaisen pehmeää villakangasta olevan päällysviitan, jossa oli pieni pystykaulus ja hihansuut mustaa krimiturkista ja samoin suikkahattu mustaa krimiä.
MISTÄ hän tiesi, mistä näki, että suuri intohimoni oli Venäjän klassinen kirjallisuus ja venäläinen kulttuuri?
Viitta oli kallis, emmekä olleet rikkaita. Tunsin lisäksi, että se oli siinä iässä liian aikuismainen ja hieno. Joten suoraan tohtori Zhivagosta oleva
asu jäi kauppaan, mutta säilyi myös
mielessä. Samoin herra Kollman.